Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2012.

Twitteriä ja jännää keskiviikon odotusta

Eksyin viikonloppuna pitkästä aikaa  Nokian Kauppaan . Asiaa tunteville tämä antaa ymmärtää, että käytän edelleen Symbian -puhelinta. Pitää paikkansa ja siinä sitten menivät ne loput uskottavuuden rippeet. Kannattaa varmaan lopettaa lukeminen tähän. Mikäli päätit kuitenkin jatkaa, käytät ehkä Symbian-kapulaa ja Twitter iä. Silloin kannattaa vilkaista ilmaista Tweetian sovellusta. Tähän asti olen seuraillut Twitteriä enimmäkseen puhelimen selaimella mobiilisivustoa käyttäen. Tweetian pistää reilusti paremmaksi. Lyhyen käytön jälkeen voin suositella varauksella. Antiikkipuhelimista saadaan aasinsilta Jollaan , joka toistaiseksi pitää melua lähinnä Twitterissä. Viime viikkoina on myös median kiinnostus kasvanut ja asiapitoista lukemista alkaa löytyä. Lähes kaikki Jollasta kirjoitettu on tähän asti lisännyt omaa kiinnostusta yhtiöön ja sen tuleviin tuotteisiin.  Tekniikka&Talous käsitteli Jollaa viime numerossaan, mutta yhtiö ei vieläkään voi kertoa kaikista älypuhelinhankkee