Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Hyvää Joulua 2010

Pakkaset paukkuvat ja on aika vetäytyä joulun rauhaan. Tosielämän kiireiden vuoksi yksi syksylle suunniteltu aihe odottaa edelleen käsittelyä. Yritän ryhdistäytyä ensi vuoden puolella. Television elokuvatarjonta näkyy joulun aikaan olevan melko runsasta. Boksitettavaksi valitsin kuitenkin vain pari missattua pätkää: David Fincherin Zodiac ja Narnian tarinat: Velho ja Leijona . Näiden kommenttien myötä DigiLaarin puolesta: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Onnittelut Teostolle!

Hyvin olette lobanneet saadaksenne yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun koskemaan ulkoisia kiintolevyjä . Alkaa ikää kertyä sen verran, että Osmo Soininvaarakin tuntuu puhuvan asiaa , sillä en keksi tuohon enää mitään lisättävää. Effi n kannanoton taas voi lukea täältä .

Asian vierestä #6 - peleistä

Parin peliuutisen yhteisvaikutus ylitti myös tämän blogin uutiskynnyksen. 1. Viime kerralla meni The Humble Indie Bundle omalta osaltani ohi. Kakkoskierrokselle olikin sitten pakko lähteä mukaan. Sivulla näkyvien tilastojen perusteella vapaavalintainen maksu yhdessä hyväntekeväisyyden kanssa tuottaa varsin hyviä tuloksia. 2. Jos olet onnistunut missaamaan uutisen suomalaispelien menetyksestä Time-lehden listalla , kannattaa vilkaista. Toivon mukaan valinnat tuovat nostetta etenkin A. Wakelle, jonka myynti ei ole ihan täyttänyt odotuksia.

MUBI ja PS3

Webbisurffailun tuloksena tulin tietämään, että Playstation Network on laajentunut elokuvia tarjoavalla MUBI-palvelulla . Vaikka digiboksin levy pullistelee jälleen katsottavaa, täytynee tutustua palvelun toteutukseen ja valikoimaan.

Tallentavan boksin katoaminen

Poimin Talouselämästä uutisen miten tallentava digiboksi katoaa . Uskoni boksien katoamiseen riippuu luonnollisesti verkkotallennuspalveluiden toteutuksesta. Kaupan hyllyillä digiboksien tarjonta on pysynyt niukkana ja siihen lienee syynä heikosti käyvä kauppa. Digiboksin tyhjäily tallennuksia katsomalla tai siirtämällä tietokoneelle tuntuu kieltämättä välillä työläältä. Toisaalta kaltaiseni hamsteri tykkää levyjen kulmilla makaavasta elokuva-arkistosta. Mutta, säästäisikö verkkotallennus sittenkin aikaa ja vaivaa...

Poimintoja kevään ja kesän ajalta

Lomat ovat ja ohi, ja säiden ollessa lämpimiä digitaalielämä jäi kesän aikana toiselle sijalle. Kokosin kuitenkin joitakin tuumailuja yhteen. Kevään aikana kyllästyin perusteellisesti häiritsevään mainontaan joillakin hyvin tunnetuilla suomalaisilla verkkosivuilla. Niinpä AdBlock Plus on nykyään asennettuna jokaisella käyttämälläni koneella. Samasta syystä DigiLaarin mainokset on sijoiteltu nyt niin että ne häiritsevät mahdollisimman vähän. Kokonaan mainoksista luopuminen on harkinnassa. Asentelin myös Steamin , muistaakseni koska halusin kokeilla Torchlightia . Palvelusta löytyy helposti vähän vanhempia tai harvinaisempia pelejä, joita ei kaupan hyllyillä tule vastaan. Kesäkuussa pyöri kampanja, jossa pelejä myyntiin hullun halvalla. Perinteiselle hyllykaupalle globaali digitaalijakelu on kova haaste. Toisaalta, itse olen ostanut myös kotimaista pelituotantoa nimenomaan sähköisen jakelun kautta. Toivon mukaan osa näistä rahoista löytää tiensä takaisin Suomeen. Kesällä Kim Lindström

Mokkulaa hankkimassa

Taloudessamme päätettiin, että emme selviä kesästä ilman mobiililaajakaistaa. Tarkoitus oli liittää mokkula olemassaolevaan laajakaistaliittymään, mutta operaattorille tämä oli liian vaikea pala. Piti ostaa paketti. Kokonaan uusi liittymäpaketti korvaa vanhan laajakaistaliittymän ja tarjoaa nopeammat yhteydet ja mobiililaajakaistan aikaisempaa halvemmalla kuukausimaksulla. Paketti oli haettavissa postista luvatussa ajassa ja asennus sujui lähes ongelmitta. Mikäli olisin voinut valita, en olisi tehnyt 24kk määräaikaista sopimusta. Mutta teleoperaattorin ei kannata jättää tämmöistä päätöstä asiakkaan harteille. Kun asiakas nykypäivänä saadaan koukkuun, varmistetaan että kiinni pysyy. Kiusasin hieman myyjää kyselemällä milloin sopimuksen purkamisen ehdot täyttyvät. Tässä suhteessa uudesta sopimuksesta jäi hieman hatara käsitys. Uusien liittymien markkinointi voi jatkossa olla haastavaa, kun yhä enemmän asiakkaista on saatu määräaikaisten sopimusten piiriin. Hieman lisää tietoa määräaikais

Erävoitto Xvidistä

Aikaisempien Xvid ongelmien syy taisi lopulta olla Avidemux issa. Versio 2.5.2 näyttää tuottavan varsin kelpoa formaattia, joka toistuu sekä PS3 :lla, että vanhemmalla DVD-soittimella. PS3 :n skaalain näkyy pitävän huolen myös siitä ettei pienemmän resoluution Xvid ole juurikaan laadullisesti heikompaa ja aikaisemmat ongelmat MP3-ääniraidan kanssa ovat myös mennyttä. Asetusikkuna on myös muuttunut ajan saatossa. Kuvan optioilla syntyy kelvollista Xvidiä kolmen vartin TV-sarjasta. Video sizeen on tullut tavaksi syöttää 100 MB jokaista varttituntia kohti. Motion välilehdeltä kannattaa vielä käydä heittämässä Turbo Mode päälle. Ubuntu ssa kuvan tapainen asetusikkuna löytyy Avidemux käyttöliittymän QT versiosta (avidemux-qt paketti).

Osta halpaa muovia alekorista!

Ensimmäiseksi kiitokset Neloselle Taisteluplaneetta Galactica n jatkamisesta! Pelkäsin jo ettei sitä päivää koskaan tulisi. Mutta missä piileskelee Dexter ? Kolmannen kauden DVD boksin ilmestyminen kesällä antaa ymmärtää, että olisi korkea aika nähdä Dexteriä lisää myös TV:ssä. Galactican jatkumisesta ei oma tutkani kovin paljon ennakkoon saanut varoituksia ja tämä pätee ainakin Nelosen kohdalla myös muihin TV sarjoihin. Haeskelin verkosta sen verran taustaa että Galactica oli Nelosen ohjelmistosta tauolla lähes kolme vuotta. Tämmöinen tempaus oli ajaa jopa minut ostamaan kolmos- ja neloskaudet DVD:nä. Ostamatta jäi, koska nykypäivän DVD myynnissä on ylipäänsä vaikea nähdä järkeä.Tyypillinen tusinaelokuva maksaa esimerkiksi 5,95€. Vaikka se satunnaiselle fanille ehkä onkin aarre, montako kertaa se tulee katsotuksi? Olen pohjimmiltaan keräilijäluonne, mutta väitän että useimmat DVD:t ovat kertakäyttökamaa . TV-sarjoissa taas materiaalin määrä on jo sitä luokkaa, etten semmoista maratoni