DigiLaari - Digikansalaisen arkipäivää

16.12.2017 kehittyi varsin mielenkiintoiseksi päiväksi. Selvisi, että maassamme on tapahtunut pieni tietovuoto ja otimme siitä aika ison ilon irti. Helsingin Sanomien julkaistessa kymmenisen vuotta vanhoja salaisia tietoja sisältävän artikkelin Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta, monen mitta oli täynnä. Sometuomioistuimen oli taas aika pitää säännöllinen istuntonsa ja aihe oli tällä kertaa aika mehevä kimpale. Nyt taidettiin Helsingin Sanomilta saada sitä objektiivisuutta, jota nettiöyhöttäjät ovat usein valtamedialta peräänkuuluttaneet ja kuitenkaan ei oltu tyytyväisiä. Hakukoneet hehkuivat punaisina kun Suomen lakia googlailtiin ja kansan syvien rivien lakiasiantuntemus heräsi. Kun vuotajan henkilöllisyys tai motiivit eivät olleet tiedossa, syntipukiksi kelpasi Helsingin Sanomat ja vastuussa olevat toimittajat. Itsekriittisimmät kommentoijat ovat luultavasti edelleen hautautuneena lakikirjojen kasaan, mutta yksinkertaisimmat täyttivät nettiä kuvakaappauksillaan, miettimättä

Asiat alkavat olla sellaisessa jamassa, että ehkä minulla alkaa olla taas jotain sanottavaa. Tästä tarinasta on liikkeellä monta versiota, minullakin on omani. Kahvitauon keskustelut tai lenkkipolulla kaverin kanssa puidut aiheet siirtyvät verkkomainontaan sosiaalisessa mediassa tai muualla. Epäilyt mainonnan osuuvuudesta kasvavat. Kuunnellaanko meitä koko ajan? Valtioiden harjoittama valvonta kuulostaa aina ikävältä, mutta onko nyt keksitty miten ihmiset saadaan jopa maksamaan siitä, kun valvonta ulkoistetaan helppokäyttöisyyttä tarjoaville markkinavoimille? Älylaitteiden käyttöjärjestelmissä näyttää olevan käytännössä jäljellä kaksi amerikkalaista IT-jättiä ja mainossektorilla Google ja Facebook näyttävät tulevan varsin hyvin toimeen keskenään. Olen tuskin pahiten mainontaähkystä kärsivien joukossa, sillä olen taidan olla synnynnäisesti hieman vainoharhainen, enkä halua tehdä kiusaamistani liian helpoksi. En ole vielä maksanut siitä, että puhelimeni saa tallentaa sormenjälkeni ti