Siirry pääsisältöön

Tekstit

Digitreenejä

Omat vanhempani ovat hiljattain ottaneet käyttöön ensimmäisiä älylaitteitaan. Myös laajakaistamodeemin tehtävät siirtyivät kustannussyistä 4G-tabletin vastuulle. Käyttötuen tarvetta on ollut jonkin verran. Vastaantulevat ongelmat ovat joskus aika yllättäviä itsestäänselvyyksiä, joita ei itse ole koskaan tullut kunnolla miettineeksi. Onneksi apua näyttää löytyvän myös suomen kielellä. En juurikaan ehtinyt kiinnittää huomiota YLEn Nettiä ikä kaikki kampanjaan ennen kuin se oli jo ohi. Kampanjan sivuilta löytyvät Digitreenit näyttävät olevan tutustumisen arvoisia kaikille perustietoja hakeville. Taitaapa sieltä itsellekin löytyä jotakin opiskeltavaa.
Uusimmat tekstit

Kirjanmerkit kuriin

Olen pitkään käyttänyt selainten kirjanmerkkitoimintoja korkeintaan satunnaisesti. Selaimet ovat nykyään riittävän hyviä muistamaan ja ehdottelemaan minne olen menossa ilman kirjanmerkkejä. Ongelmia kuitenkin tulee tilanteissa, joissa muistaa lukeneensa jotain oleellista yli puoli vuotta sitten. Riittävän tarkkojen hakusanojen muistaminen ei ehkä enää onnistu ja tarpeellista tietoa sisältänyt linkki jää löytymättä. Moisesta turhauminen johti miettimään uudelleen kirjanmerkkejä ja niiden organisointia. Kun omat vaatimukset kirjanmerkeille alkoivat kirkastua, tuumailin ensin täytyykö softa kirjoittaa itse ja pian sen jälkeen mietin olisiko joku jo tehnyt sen paremmin. Kokeiltavaksi valikoitu tuote nimeltä Pocket ja alku vaikuttaa lupaavalta. Kirjanmerkkejä voi tallettaa puhelimista ja tableteista selainten jakotoiminnoilla riittävän helposti ja tietokoneen selaimeen löytyy liitännäiset. Talletettuja linkkejä voi tägittää saman tien tai myöhemmin ja hakea tägien tai otsikon peruste

Tietovuoto Suomen tapaan

16.12.2017 kehittyi varsin mielenkiintoiseksi päiväksi. Selvisi, että maassamme on tapahtunut pieni tietovuoto ja otimme siitä aika ison ilon irti. Helsingin Sanomien julkaistessa kymmenisen vuotta vanhoja salaisia tietoja sisältävän artikkelin Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta, monen mitta oli täynnä. Sometuomioistuimen oli taas aika pitää säännöllinen istuntonsa ja aihe oli tällä kertaa aika mehevä kimpale. Nyt taidettiin Helsingin Sanomilta saada sitä objektiivisuutta, jota nettiöyhöttäjät ovat usein valtamedialta peräänkuuluttaneet ja kuitenkaan ei oltu tyytyväisiä. Hakukoneet hehkuivat punaisina kun Suomen lakia googlailtiin ja kansan syvien rivien lakiasiantuntemus heräsi. Kun vuotajan henkilöllisyys tai motiivit eivät olleet tiedossa, syntipukiksi kelpasi Helsingin Sanomat ja vastuussa olevat toimittajat. Itsekriittisimmät kommentoijat ovat luultavasti edelleen hautautuneena lakikirjojen kasaan, mutta yksinkertaisimmat täyttivät nettiä kuvakaappauksillaan, miettimättä

Isoveli onkin IT-jättien palkkalistoilla

Asiat alkavat olla sellaisessa jamassa, että ehkä minulla alkaa olla taas jotain sanottavaa. Tästä tarinasta on liikkeellä monta versiota, minullakin on omani. Kahvitauon keskustelut tai lenkkipolulla kaverin kanssa puidut aiheet siirtyvät verkkomainontaan sosiaalisessa mediassa tai muualla. Epäilyt mainonnan osuuvuudesta kasvavat. Kuunnellaanko meitä koko ajan? Valtioiden harjoittama valvonta kuulostaa aina ikävältä, mutta onko nyt keksitty miten ihmiset saadaan jopa maksamaan siitä, kun valvonta ulkoistetaan helppokäyttöisyyttä tarjoaville markkinavoimille? Älylaitteiden käyttöjärjestelmissä näyttää olevan käytännössä jäljellä kaksi amerikkalaista IT-jättiä ja mainossektorilla Google ja Facebook näyttävät tulevan varsin hyvin toimeen keskenään. Olen tuskin pahiten mainontaähkystä kärsivien joukossa, sillä olen taidan olla synnynnäisesti hieman vainoharhainen, enkä halua tehdä kiusaamistani liian helpoksi. En ole vielä maksanut siitä, että puhelimeni saa tallentaa sormenjälkeni ti

Sipilöityä muutosturvaa

Suoratoisto ja Elisa Viihteen käyttö eivät ole olleet niin jännää, että olisin niistä jaksanut kirjoittaa. Suomeen näköjään tarvitaan umpisurkea hallitus ajamaan minut ulos hiljaisuuden punavihreästä viinin kyllästämästä kuplasta. Olen töissä IT-alalla ja palkkatasoni riittää Suomessa mukavasti elämiseen. Kun Sipilän hallitus julkaisi kiristyspakettinsa, ihmettelin oikeastaan miten vähän aiotut leikkaukset kohdistuivat oman alan töihin. Hyvin nopeasti kävikin ilmi, että vuorotyöalat oli tällä kertaa valittu yhteisten talkoiden kärsijöiksi. Hallitus sitten taisi säikähtää vastarinnasta sen verran, että lomarahojen leikkaus otettiin uudestaan toimenpidepöydälle. Nyt ollaan tilanteessa, jossa työmarkkinajärjestöt koittavat saada sovituksi jotain parempaa ja Sipilän takarajat pomppivat eteenpäin kuin jänis auton valoissa. Ajattelin kirjoittaa lyhyesti muutosturvan uudistumisesta irtisanomistilanteissa. Yhden kuukauden palkkaa vastaava työllistymistä edistävä valmennus kuulostaa melko hyväl

Pari juttua

Kannattaa vilkaista Järkeä tekijänoikeuslakiin aloitetta ja toimia mikäli kokee asian tärkeäksi. Aikaa ei ole ole liikaa. Bloggailu DigiLaarissa on jäänyt muiden hommien jalkoihin, mutta jos tämä linkitys edes pari nimeä toisi asian hyväksi, niin olisi todella hienoa. Effi n sivuilta tuli luettua, myös seuraava Snowdenin tapausta koskeva lehdistötiedote . Sisältö on paljon rakentavampaa, kuin mitä itse tekisi mieli sanoa Obaman hallinnon linjasta esimerkiksi Snowdenin ja Bradley Manningin tapauksissa. Jokaisen sosiaalisessa mediassa touhuavan tulisi olla huolestunut siitä mihin kaikkia tietoja voidaan tulevaisuudessa käyttää. 2013 = 1984 ?

Surffaa Androidin kanssa

Helmikuussa päätin viimein harkinnan jälkeen tutustua Androidiin . Älypuhelimen suhteen odottelen rauhassa Jollan pelinavausta laitepuolella, mutta taulutietokoneissa Nexus 7 onnistui vakuuttamaan. Yleissivistys jonkin Android-laitteen suhteen on tuskin haitaksi jatkossa. Kaikkia asioita en viitsi täppärillä hoitaa, mutta etenkin olohuoneen sohvalla se on kannettavaa mukavampi vaihtoehto. Uutisten lueskelun ohella tulee kokeiltua pelejä ja niistä täytyy mainita kiusallisen koukuttava Hill Climb Racing . Myös Elisa Viihde ja Netflix on testattu käytännössä ja todettu toimiviksi vaihtoehdoiksi television ollessa varattu. Korkeampana tavoitteena on elvyttää hiipunutta lukuharrastusta. Kirjoja ja lehtiä löytyy hyllyistä enemmän kuin tarpeeksi ja nykyään digitaaliset versiot tuntuvat paremmalta vaihtoehdolta. Omaan silmään Nexuksen ruutu tuntuu olevan riittävän tarkka ainakin lyhyempiin lukuhetkiin. Digitaalista luettavaa olen tähän mennessä haeskellut Amazonista ja Ziniosta . Ul