Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella MPEG4 merkityt tekstit.

Xvid tilasodan täsmäaseena

Intro Syksyn ajan on tässäkin digitaloudessa käyty viivytystaistelua boksin tilan väistämätöntä loppumista vastaan. Pitkään on ollut mielessä kirjoittaa tallennusten muuntamisesta MPEG-4 (Xvid) muotoon. Ainoa motiivini tähän aikaa syövään kikkailuun on levytilan säästö, pienellä laatukustannuksella. Varsinaista kirjoittamista on viivyttänyt mm. se, etten edelleenkään oikeastaan usko tietäväni teknisesti asiasta yhtään mitään, vaikka väsään näitä konversioita jo melko rutiinilla. Monet elokuvat näytetään jo laajakuvasuhteella, mutta välillä joutuu pettymään. 4:3 lähetykseen ahdettu laajakuva tai vielä matalampi elokuvakankaan kuvasuhde ei oikeastaan ole säilyttämisen arvoista. Pahimmillaan noin puolet digilähetyksen kuva-alasta saattaa jäädä mustaksi. Kuitenkin osan näistä rainoista tahtoo katsoa edes kertaalleen. Näissä tapauksissa Xvid formaatti pelastaa vapauttamalla hukkatilan. Koska ikää on sen verran, että tiedän mitä komentorivi tietokoneissa tarkoittaa, oli alunperin tarkoitus...