Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Nokia merkityt tekstit.

Twitteriä ja jännää keskiviikon odotusta

Eksyin viikonloppuna pitkästä aikaa  Nokian Kauppaan . Asiaa tunteville tämä antaa ymmärtää, että käytän edelleen Symbian -puhelinta. Pitää paikkansa ja siinä sitten menivät ne loput uskottavuuden rippeet. Kannattaa varmaan lopettaa lukeminen tähän. Mikäli päätit kuitenkin jatkaa, käytät ehkä Symbian-kapulaa ja Twitter iä. Silloin kannattaa vilkaista ilmaista Tweetian sovellusta. Tähän asti olen seuraillut Twitteriä enimmäkseen puhelimen selaimella mobiilisivustoa käyttäen. Tweetian pistää reilusti paremmaksi. Lyhyen käytön jälkeen voin suositella varauksella. Antiikkipuhelimista saadaan aasinsilta Jollaan , joka toistaiseksi pitää melua lähinnä Twitterissä. Viime viikkoina on myös median kiinnostus kasvanut ja asiapitoista lukemista alkaa löytyä. Lähes kaikki Jollasta kirjoitettu on tähän asti lisännyt omaa kiinnostusta yhtiöön ja sen tuleviin tuotteisiin.  Tekniikka&Talous käsitteli Jollaa viime numerossaan, mutta yhtiö ei vieläkään voi kertoa kaikista äly...

Näkökulmia Nokian virheisiin

Kerron heti alkuun omistavani Nokian osakkeita. En niin paljon kuin Erkki Sinkko , mutta kumminkin. Jos amatöörimaiset kommentit Nokian strategiasta eivät kiinnosta, nyt on ihan hyvä aika lopettaa lukeminen. Olin alusta asti epäileväinen Stephen Elopin , ex-Microsoft miehen johtoon astumisesta. Omien tuotteiden julkisessa haukkumisessa ja Windows Phone en siirtymisessä yritin vielä nähdä jotain järkeä ja vilpittömästi yritin ymmärtää. Olihan ajatuksessa Windows-luurista jotain jännää. Mutta rajansa kaikella. Pidän itseäni varovaisena sijoittajana ja pystyn nielemään minkä hyvänsä Nokian osakkeilla tekemäni tappion. Sitä enemmän riepoo johtamistapa, jolla tuotetaan suuria pettymyksiä Nokian tuotteita suunnitteleville ja valmistaville työntekijöille. Listaan siis kolme suurinta muistamaani kammotusta Elopin ajalta, omien kommenttien kera. 1. Palava lautta Vuoden 2011 suuria puheenaiheita ja esimerkillinen tapa romuttaa Symbian in myynti. Vanhentuvassa käyttöjärjestelmässä oli to...

Elopshokki

Pohdin aikaisemmin mitä Nokialle kuuluu . Nyt Elopilta on saatu vastaus, joka vetää hiljaiseksi. Verkko on niin pullollaan aihetta, ettei tiedä mihin linkkaisi. YLE näkyy pystyttäneen teemalle omistetun ahdinkosivuston . Valitaanpa se. Täytyy muistaa, että myös Elop tarvitsee strategialleen Nokian hallituksen tuen. Aivan yksinään hän siis ei ole onnistunut yhtiön pörssiarvoa romahduttamaan. Tällä hetkellä spekulaatiot Nokian ostamisesta käyvät kuumana. Jos Nokian kaataminen Microsoftin syliin on ollut perimmäinen tavoite, tähänastiset päätökset ovat olleet mallikelpoisia.

Mitä kuuluu Nokia?

Suomalaiset piensijoittavat ovat ostaneet Nokiaa joko riskillä tai sitten nousuun luottaen. Omistajalle osakekurssin laskun seuraaminen on ollut kylmää kyytiä. Monet asiantuntijat ovat hylänneet Nokian, mutta esimerkiksi Osuuspankki suosittelee edelleen ostamaan. Elopin kaudella Nokian päätöksiä ja liikkeitä markkinoilla ei ole aina kyennyt käsittämään ja nyt alkaisi olla aika nähdä uuden strategian konkreettisia tuloksia. Pieni korjausliike tehtiin PureView 808 mallin kohdalla, joka päätettiin strategian vastaisesti tuoda myyntiin myös Yhdysvalloissa . Halvempiin puhelimiin tulevasta Meltemi käyttöjärjestelmästä kirjoitellaan satunnaisesti, mutta julkistusta ei ole vielä kuulunut. Toivottavasti hanke ei jää Elopin jalkoihin, sillä näkisin mielelläni vaihtoehdon Lumia -malleille Nokian valikoimassa. Mahdollisesti Meegoon perustuva,  Linux pohjainen Meltemi toisi jatkuvuutta Qt-kehitykseen , johon Nokia on panostanut merkittävästi Symbian aikakaudell...

Ajankohtaisia #2

No vähän jotain pientä ajankohtaista ajattelin vaihteen vuoksi, höystettynä omilla näkökannoilla. Iron Sky aloitti Berliinistä maailmanvalloituksen . Suomen kallein elokuva valmistui osin fanirahoituksen voimalla. Näinkin voi onnistua. Oli kritiikki millaista hyvänsä, on tämä pakko käydä omin silmin näkemässä. Päänsärkyä ei aiheuta sekään, että Iron Sky ilmestyisi 3D :nä. Pari nähtyä 3D elokuvaa eivät ole onnistuneet vakuuttamaan tekniikan autuudesta. Lähinnä on ollut tarjolla vilkkumista, tummaa kuvaa ja salista poistuessa tavallista hölmömpi olo. Kotonakaan en suostu istumaan kahdet kakkulat päässä, joten se siitä . Vajaan vuoden vanha Nokia n C7 puhelimeni on nyt saanut kaksi isoa päivitystä. Ensin Symbian Annan ja viime viikolla viimein Bellen . Päivitykset syntyivät samaan aikaan, kun Elop pelasti työntekijöitä palavalta lautalta. Toivottavasti osa hyvää työtä tehneistä Symbian-kehittäjistä ehti viimeisiin pelastusveneisiin. Verkossa olen nähnyt kommenttia sekä Bellen ...

Ei Touch, eikä Type

Viikonloppuna koin oikeastaan ensimmäisen ison vastoinkäymisen Nokian puhelimen kanssa. Joulun jälkeen hankitun X3 Touch and Type puhelimen kosketusnäyttö sekosi niin pahasti, ettei puhelimen käyttö enää onnistu. Taisi olla virhe lähteä mukaan Marko Ahtisaaren intoiluun ? Nyt pääsen testaamaan miten takuuhuolto toimii. Pöytälaatikossa ei ollut tarpeeksi hyvää vanhaa puhelinta, joka kelpaisi tuuraamaan X3:n virkaa. Siitä heräsi ajatus laittaa oma hyväksi havaittu 5230 eteenpäin koekäyttöön ja hankkia itselle uusi leikkikalu, jossa myös Vihaisten Lintujen pesintä onnistuu. Taidan olla sen verran kelju, että valintana on kuin onkin edelleen Nokialainen paljon parjattua Symbiania käyttävä älypuhelin. Ja Sympparia vihaava salainen Microsoft-agentti kiittää minua rahoistani? Jep, tarkoitin Eeloppia. Ajattelin vielä viivyttää ostopäätöstä Nokian tiistain tuotejulkistuksen yli, vaikka pihvi todennäköisesti on se ensimmäinen ja viimeinen(?) Meego-puhelin. Allekirjoittanut muuten omistaa Noki...

Toipumista Nokia-uutisista

Päivätyön ohella on vaikea pysyä Nokia-uutisten perässä, mutta yritetään edes. Onko Stephen Elop on palannut maailman kartalle tällä viikolla? Ajatukset S30 ja S40 käyttöjärjestelmiä käyttävien peruspuhelinten markkinoista asettavat perjantaisen Pohjois-Amerikkaan kalleellaan olleen älypuhelinevankeliumin hieman toiseen valoon. Myös lievää suomalaisten rauhoittelua on ehkä ilmassa. Rahaa täytyy tehdä myös edessä olevana siirtymäkautena. Ja mikäli Microsoft yhteistyö ja Windows-puhelinten kehittäminen osoittautuu kiviseksi tieksi, on Nokialla parempi olla vaihtoehtoja ja jatkuvuutta, joita oman käsitykseni mukaan S40 -puhelimet ja niihin kehiteltävät palvelut voisivat hyvin tarjota. Alkaako tässä näkyä jotain järkeä? Ja pakkohan sitä on vielä linkata myös Ollilan esiintymiseen A-plussassa.

Uusi tietoturvauhka

Troijalainen uhkaa päivittää Symbianit and Meegot Windowsiin . Odotan päätöksen saavan aika tylyn tuomion monelta taholta. Suomen kansantaloudelle ei ole yhdentekevää mitä Nokia tekee, ei myöskään alihankkijoiden armeijalle. Panostus Qt -osaamiseen on ollut merkittävää monessa firmassa ja uutta suuntaa joudutaan nyt hakemaan.

Poimintoja kevään ja kesän ajalta

Lomat ovat ja ohi, ja säiden ollessa lämpimiä digitaalielämä jäi kesän aikana toiselle sijalle. Kokosin kuitenkin joitakin tuumailuja yhteen. Kevään aikana kyllästyin perusteellisesti häiritsevään mainontaan joillakin hyvin tunnetuilla suomalaisilla verkkosivuilla. Niinpä AdBlock Plus on nykyään asennettuna jokaisella käyttämälläni koneella. Samasta syystä DigiLaarin mainokset on sijoiteltu nyt niin että ne häiritsevät mahdollisimman vähän. Kokonaan mainoksista luopuminen on harkinnassa. Asentelin myös Steamin , muistaakseni koska halusin kokeilla Torchlightia . Palvelusta löytyy helposti vähän vanhempia tai harvinaisempia pelejä, joita ei kaupan hyllyillä tule vastaan. Kesäkuussa pyöri kampanja, jossa pelejä myyntiin hullun halvalla. Perinteiselle hyllykaupalle globaali digitaalijakelu on kova haaste. Toisaalta, itse olen ostanut myös kotimaista pelituotantoa nimenomaan sähköisen jakelun kautta. Toivon mukaan osa näistä rahoista löytää tiensä takaisin Suomeen. Kesällä Kim Lindström ...