Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Yleiset merkityt tekstit.

Pari juttua

Kannattaa vilkaista Järkeä tekijänoikeuslakiin aloitetta ja toimia mikäli kokee asian tärkeäksi. Aikaa ei ole ole liikaa. Bloggailu DigiLaarissa on jäänyt muiden hommien jalkoihin, mutta jos tämä linkitys edes pari nimeä toisi asian hyväksi, niin olisi todella hienoa. Effi n sivuilta tuli luettua, myös seuraava Snowdenin tapausta koskeva lehdistötiedote . Sisältö on paljon rakentavampaa, kuin mitä itse tekisi mieli sanoa Obaman hallinnon linjasta esimerkiksi Snowdenin ja Bradley Manningin tapauksissa. Jokaisen sosiaalisessa mediassa touhuavan tulisi olla huolestunut siitä mihin kaikkia tietoja voidaan tulevaisuudessa käyttää. 2013 = 1984 ?

Digitaalinen syksy 2012

Oikeastaan ihmettelen mihin syksy oikein ehti mennä. Taisin käydä ainakin töissä, eikä ajanhahmotus ole ollut aivan parhaimmillaan. Syksyyn mahtui muutamia päähänpistoja, jotka muokkasivat allekirjoittaneen vapaa-aikaa ja digiviihteen kulutusta. Alla niistä hieman lisää. Elisa Viihde Ensimmäisellä työviikolla kesäloman jälkeen sain puhelun Elisa Viihde -myyjältä. Tarjous ei tuntunut hassummalta ja etenkin mahdollisuus nopeaan ja halpaan nettiyhteyteen houkutteli. Kaupat tuli tehtyä, mutta aluksi Elisan digiboksin softan ongelmat ja kaatuilut kävivät hermoille. Syksyn kuluessa tilanne on selvästi korjaantunut päivitysten ansiosta. Playstation Plus Myöhemmin syksyllä oli tarjolla Playstation Plus jäsenyys alehintaan. Tämäkin palvelu näkyy parantuneen ja nyt tarjolla olevat ilmaispelit olivat sitä luokkaa, ettei tätäkään tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Nyt pelaamattomien pelien lista pitenee myös PS Plussan vuoksi. Kumma kyllä, vapaa-aika ei tunnu lisääntyneen. Netflix Ilmaine...

Asiaa taloudesta Areenassa

Loman aikana lipsahti ohi YLE :n Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut ja asia ehti unohtua kokonaan kunnes se mainittiin taas Twitterissä. Dokkari pitää edelleen vankasti YLE Areenan suosituimpien dokumenttien kärkisijaa. Ollaanko Suomessa näin fiksuja vai onko dokumentti vaan poikkeuksellisen hyvä ja puhutteleva? Tätä varten YLEä tarvitaan. Mikäli edes vähän kiinnostaa, kannattaa vilkaista, kun vielä ehtii!

Juhannuksen pelit

Tänä juhannuksena en pakene korpeen ja juhlin muutenkin varsin maltillisesti. Aikaa on siis vielä löytynyt ruudun ääressä istumiseen. Verkkopelikaupoista alkaa jo löytyä tarjouksia kesämyynnin virkistämiseksi. Itse kartutin pelaamattomien pelien listaa Steam in Deus Ex valikoimasta 75% alennuksella. Steam in kesäalea odotellessa kannattaa kyttäillä GOG.com in Battle of the Games pelejä, joihin päivittäisen äänestyksen perusteella napsahtaa 40% tai 60% alennus. Siinäpä pienet kulutusvinkit sisätiloissa viihtyville. Jos tätä joku ajallaan lukee, toivotan hyvää juhannusta!

Viisi vuotta DigiLaaria

Siitä todellakin on viisi vuotta kun ensimmäinen postaus ilmestyi tähän blogiin. Omalta kannalta katsoen tuo aika on kulunut todella nopeasti. Ajatuksena oli julkaista tämä kirjoitus tarkkaan viiden vuoden kuluttua blogin aloittamisesta. Onneksi en ehtinyt saada sitä valmiiksi, sillä kuvittelen että tammikuun kuluessa on kertynyt vähän enemmän asiaa. MikroBitti 01/2012 kirjoittelee: "Nyt ohjelmien tallennus television alla pönöttävään lootaan tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta." Lehdestä löytyy aiheeseen liittyen myös netti-tv-palveluiden vertailu. Ymmärrän MikroBitin lausunnon, mutta siitä huolimatta oma television alla pönöttävä loota pörisee edelleen säännöllisesti. Tavallaan näen digitallentelun luonnollisena jatkeena teini-iän C-kasettinauhoituksille. Vanhat tavat kuolevat hitaasti. Blogger on alkanut näiden viiden vuoden aikana tuottaa blogeihin liittyviä tilastotietoja. Niiden perusteella en usko olevani ihan ainoa hamstraaja lajissani, sillä valtaosa lukijois...

Maksetaan, maksetaan...

Hyvitysmaksukiistassa järki vei voiton tällä kertaa. Nähtäväksi jää miten hyvitysmaksu jatkossa uudistetaan. Yle-vero ei herätä minussa suuria tunteita . Kahden hengen taloutemme tulee Yle-veron myötä maksamaan suunnilleen saman verran kuin aikaisemmin. Oikeaan suuntaan ollaan menossa. Yksin asuvalle nykyinen TV-maksu on mielestäni korkea. Toisaalta YLEn rahoitus suoraan valtion budjetista olisi vieläkin tasa-arvoisempaa verotuksen suhteen. Vaikka kevään True Blood ja Game of Thrones tulevat takuulla olemaan katselulistallani, mietin ajoittain kuinka paljon HBO:n laatusarjojen televisiointi tulee YLElle maksamaan. Tullaanko jatkossa kyseenalaistamaan enemmän YLEn ohjelmapolitiikkaa?

Ostamalla elektroniikkaa tuet suomalaisia artisteja?

Hyvitysmaksut ovat jälleen ajankohtaisia. Vaikka kuinka tavaan Paavo Arhinmäen blogikirjoitusta , en kykene olemaan samaa mieltä. Osaan arvostaa taidetta ja kulttuuria, ja kotimaisen taiteen tukeminen on hieno ajatus. Mutta miksi Paavo haluaa kompensoida piratismin haittoja laajentamalla hyvitysmaksua sokeasti kaikkiin mahdollisiin tallennusvälineisiin? Ilmeisesti tämän lypsylehmän pitäminen hengissä on tiettyjen tahojen pyhä missio ja nyt on saatu presidenttiehdokas koukkuun. Petteri Järvinen nollaa Paavon korkealentoisen vision niin hyvin, ettei allekirjoittaneen tarvitse alkaa nähdä vaivaa asian eteen. Eikä sympatiaa riitä Teknologiateollisuudelta tai Effiltä . Itse voin luvata, ettei hyvitysmaksun laajeneminen todellakaan tule vaikuttamaan kulutuskäyttäytymiseeni kotimaisia artisteja tukevalla tavalla. Nyt on aika käydä allekirjoittamassa adressi , ottaa yhteyttä kansanedustajaan tai toimia muulla rakentavalla tavalla tämän hölmöilyn estämiseksi.

PortableApps Windowsin kaverina

Vaikka moni sovellus osaakin jo päivittää itsensä, on niiden kaikkien pitäminen ajan tasalla Windowsin ikävimpiä puuhia. Kevään aikana tulin tehneeksi uusitun pöytäkoneen käyttöönoton lisäksi myös läppärin uudelleenasennuksen. Vaivaa säästääkseni otin molemmissa lähtökohdaksi asentaa itse Windowsiin mahdollisimman vähän ohjelmia. Ajatuksena oli ratkaista ongelma PortableApps sovelluskokoelman avulla. Kesälomilta paluun jälkeen oli sitten aika kokeilla hommaa käytännössä. PortableApps on lähinnä tarkoitettu muistitikulla kulkevaksi ympäristöksi, jolla omat tiedostot ja sovellukset liikkuvat kätevästi mukana koneelta toiselle. Aikaisemmin asentelin sen avulla muistitikulle lähinnä erilaisia työkaluohjelmia, joita en viitsinyt asentaa erikseen jokaiseen koneeseen. PortableApps Pre-Release 3 versio sisältää käteviä ominaisuuksia, silloinkin kun ympäristön asentaa koneen kiintolevylle. Sovelluksille löytyy oma asennusvalikko, eikä yksittäisiä asennuspaketteja tarvitse itse haeskella...

Ajankohtaisia #1

Tällä kertaa käsittelyyn pari uutisaihetta. YLE aloitti maksuttomat teräväpiirtolähetykset eilen. Uutisen mukaan 60% väestöstä on lähetysalueella, mutta todellisuudessa HD-lähetykset taitavat olla harvojen herkkua. Omista laitteista ei löydy mainittuja HD-ominaisuuksia, enkä ole tällä hetkellä kiinnostunut niistä maksamaan. Ennustan kuitenkin HD-vastaanottoon kykenevien laitteiden markkinoinnin lisääntymistä. Digiajassa kun on tärkeää, että kotona olevat laitteet jäävät tekniikasta jälkeen muutamassa vuodessa. Veteraanipelaajana olen sattuneesta syystä seuraillut PlayStation Network tietomurron tilannetta. Uusin näkemäni uutinen tältä päivältä kertoo, että vain 80 suomalaisen PSN-tilin luottokorttitiedot olisivat päätyneet vääriin käsiin. Minua harmitti alusta lähtien, ettei PSN:ssä ollut vaihtoehtoa maksaa ostoksia PayPal in kautta. Luottotietojen kylväminen sinne sun tänne verkossa ei ole mielestäni kovin järkevää touhua. Ja kun sitten kävi köpelösti, kesti melko kauan odotella So...

DigiLaari suosittelee #1

Ensinnäkin tahdon kiittää Nelonen-kanavaa siitä ettei Taisteluplaneetta Galactican neloskautta tarvinnut odottaa aivan niin pitkään kuin kolmatta. Alkaa siis jo lauantaina 23. päivä! Olen tainnut elää tynnyrissä tai vaalit ovat vieneet kaiken huomion, sillä ensimmäisenä tieto Galacticasta tuli silmiini sattumalta digiboksin ohjelmaoppaasta. Ellei niin ole, vinkki Neloselle: En varsinaisesti asiasta mitään tiedä, mutta kuvittelen, että myös scifi-sarjat saavat lisää katsojia mainostamalla. Uskollisesti sarjaa Neloselta seuranneena, voin suositella. Neloskauden meno saattaa olla sellaista, että uusi katsoja on hieman pihalla. Joka tapauksessa, DigiLaari toivottaa lukijoilleen hyvää pääsiäistä!

Uuden vuoden uudet kujeet

Blogin kuvaus on kirjoitettu uudelleen, mahdollisesti havaitsemanne itseironia on tarkoituksellista. Alkuperäinen kuvaus on tallessa alla muisteloita varten. Kannettavan tietokoneen hankinnan jälkeen iski kuningasidea tehdä siitä tallentava, mukana kulkeva digiboksi. Vapaa-ajan ongelmat vähenivät tämän jälkeen merkittävästi. Tutustuminen digiformaattien maailmaan johti blogin syntymiseen. Olen ollut jonkin aikaa sitä mieltä, että DigiLaari alkaa nykyisessä muodossaan olla markkinatermein ilmaistuna laskevassa trendissä. Useimmat vierailijat näyttävät löytävän blogiin Googlen kautta, etsien tietoa digitallenteiden käsittelystä. Tuota tarkoitusta blogi siis palvelee, mutta neljässä vuodessa digi-tv:n käyttö on tullut osaksi arkea ja oma mielenkiinto suuntautuu enimmäkseen muualle. DigiLaarin lienee siis aika joko uudistua, tai hiipua hiljalleen. Ajattelin ottaa riskin ja kokeilla vuoden 2011 mittaan maltillisesti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Blogin ilme muuttui syksyn mittaan. Jotk...

Hyvää Joulua 2010

Pakkaset paukkuvat ja on aika vetäytyä joulun rauhaan. Tosielämän kiireiden vuoksi yksi syksylle suunniteltu aihe odottaa edelleen käsittelyä. Yritän ryhdistäytyä ensi vuoden puolella. Television elokuvatarjonta näkyy joulun aikaan olevan melko runsasta. Boksitettavaksi valitsin kuitenkin vain pari missattua pätkää: David Fincherin Zodiac ja Narnian tarinat: Velho ja Leijona . Näiden kommenttien myötä DigiLaarin puolesta: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Poimintoja kevään ja kesän ajalta

Lomat ovat ja ohi, ja säiden ollessa lämpimiä digitaalielämä jäi kesän aikana toiselle sijalle. Kokosin kuitenkin joitakin tuumailuja yhteen. Kevään aikana kyllästyin perusteellisesti häiritsevään mainontaan joillakin hyvin tunnetuilla suomalaisilla verkkosivuilla. Niinpä AdBlock Plus on nykyään asennettuna jokaisella käyttämälläni koneella. Samasta syystä DigiLaarin mainokset on sijoiteltu nyt niin että ne häiritsevät mahdollisimman vähän. Kokonaan mainoksista luopuminen on harkinnassa. Asentelin myös Steamin , muistaakseni koska halusin kokeilla Torchlightia . Palvelusta löytyy helposti vähän vanhempia tai harvinaisempia pelejä, joita ei kaupan hyllyillä tule vastaan. Kesäkuussa pyöri kampanja, jossa pelejä myyntiin hullun halvalla. Perinteiselle hyllykaupalle globaali digitaalijakelu on kova haaste. Toisaalta, itse olen ostanut myös kotimaista pelituotantoa nimenomaan sähköisen jakelun kautta. Toivon mukaan osa näistä rahoista löytää tiensä takaisin Suomeen. Kesällä Kim Lindström ...

Kesäterveisiä

Huolimatta kesän vietosta on silmiin osunut pari tärkeää softapäivitystä. VLC Media Player (jonka vasta juuri latasin) on päässyt 1.0 versioon ja Avidemux on hypännyt 2.5:een. Avidemux ia tuli jo vähän kokeiltua ja pieniä käyttöön vaikuttavia muutoksia havaittua. Vaikuttaa siltä ettei Calculator enää vaikuta videokoodekin Configuration asetuksiin, joten käyttää Video Size Encoding Modea , täytyy se muistaa käydä asettamassa Calculatori n käytön jälkeen. Tänä kesänä tuli yksi tabu rikottua. Ajattelin etten koskaan ostaisi TV-sarjan DVD:tä, mutta niin vain kävi. Dexter in ensimmäinen tuotantokausi oli tarpeeksi hyvä ja halpa. Nyt ollaan sitten koukussa ja kyttäillään tarjousta toisesta kaudesta. Jos joku tänne eksyy, niin toivotan varmuuden vuoksi hyvää kesän jatkoa!

Seesteinen tilannekatsaus

Henkilökohtaisella digirintamalla on viime aikoina vallinnut status quo, enkä ole juuri keksinyt uusia kujeita. Lisäksi Runes of Magic ( RoM ) on onnistunut varastamaan kohtuullisen siivun vapaa-aikaa. Peli onnistunee poimimaan kyytiin WoW iin kuukausimaksun tai muun syyn takia kyllästyneitä ja on toukokuussa ylittänyt miljoonan pelaajan rajapyykin . Odottelen edelleen täydellisen digiboksin ilmaantumista markkinoille. Ehkä vain kuvittelen, mutta mielestäni tarjonta on jopa heikentynyt. Esimerkiksi Gigantti listaa verkossa vain kolme mallia. Samsung onnistui herättämään hetkeksi horroksesta LED-TV kampanjallaan. Kauppoja tuskin syntyy, mutta ehkä tuota uutta ihmettä voisi käydä katsomassa kesän mittaan jonkin hyvin ilmastoidun kodinkoneliikkeen hyllyllä. Oman Procaster in EPG:tä on tullut kirottua kevään aikana. Ongelmia esiintyi jostain syystä erityisesti TV2:n kanssa, eikä boksi suostunut näyttämään kunnolla edes saman päivän ohjelmalistaa. Lopulta kokeilin tympääntyneenä jällee...

Terävää piirtoa ja netti-TV:tä

Mikrobitti 03/2009 kirjoitteli melko laajasti teräväpiirrosta . Kieltämättä olisi nastaa katsella joskus teräväpiirtokuvaa myös omasta taulutelevisiosta. Pulmia kuitenkin riittää, sillä useimmat televisiot eivät sisällä HD-viritintä, jolloin erillinen HD digiboksi tulee tarpeeseen. Käytännössä teräväpiirrosta pääseekin nauttimaan lähinnä maksukanavien kautta, joihin kaltaiseni saituri ei hevillä rahojaan tuhlaa. Eikä taloudesta löydy vielä Blu-ray soitintakaan, joten teräväpiirto jää siinäkin suhteessa haaveeksi. Nimittäin, ainoa Blu-ray soitin, jonka kelpuuttaisin olisi Playstation 3 , koska kuten artikkeli kertoo, PS3 toimii myös täysverisenä mediatoistimena. Ja ehkä se pelailukin voisi joskus maistua. Vähän kyllä nolottaa nipottaa, mutta onhan se PS3 kyllä komia, vaan toisaalta taas liian iso ja epäkäytännöllinen kaarevan kattonsa vuoksi. Siinä syy miksi laite pysyy kaupan hyllyllä. Konsolin hinta on laskeskellut ja Sony valmistaa niitä pienemmistä komponenteista . Arvelen että...

Asian vierestä #5 - Kriisikatsaus

Helmikuu käynnistyy mahtavan talouskriisin alla. DigiLaari tarjoaa tänään vaihtoehtoisen kriisilistan: 1. YLE n tilaääniuudistus Tämä on hieman pienemmän luokan kriisi. Uutisten mukaan tilaääniuudistus otti vähän lykkäystä , koska jonkin kokoisella kansanosalla on laitteita jotka eivät tilaääntä kunnolla hanskaa. Omista laitteista en osaa sanoa. 2. Digilaitteiden kanavien uudelleenviritys Tänään pitäisi joka tapauksessa hakea kanavat uudelleen digilaitteisiin Teeman ja Urheilukanavan vaihtaessa paikkaa . Eiköhän monessa kodissa lueta taas käyttöohjeita. 3. Lex Nokia Hesari nosti Lex Nokian viikonlopun puheenaiheeksi ja nyt onkin netti väärällään asiaa aiheesta. Kansanedustajien keskimääräinen asiantuntemus tietoverkkojen suhteen ei herätä luottamusta, poikkeuksena Jyrki Kasvi, jonka mielipiteellä on toivottavasti tässä asiassa jotain vaikutusarvoa. Aiheesta hieman lisää allekirjoittaneen enemmän ajankohtaisuuksia poimivassa blogin tyngässä.

Asian vierestä #3 - Onko sähköinen äänestäminen demokratian loppu?

Taidan aikuistua kun alan moisesta aiheesta kirjoittamaan, mutta tuntuu liian tärkeältä sivuutettavaksi. Täytyy myöntää etten ole ollut selvillä Harri Hurstin myöhemmistä vaiheista , kunnes eksyin viime viikolla Talouselämä n nettisivuille. Lukiessa artikkelia Hurstin osuudesta USA:n vaalijärjestelmän hakkeroinnissa , tulee olo ettei tämä voi olla totta. Onko USA:n presidentinvaalit mahdollisesti jo pidetty ja jäljellä on enää vain teatteria? Joitain valaisevia lainauksia artikkelista ja lyhyt Youtube pätkä: "Kävi ilmi, ettei äänestyslippujen lukulaitteen kortissa ole juuri minkäänlaista suojausta. Vaalirikoksen pystyi siis tekemään syyllistymättä tekijänoikeusrikokseen. Muistikortin sisältö on kaikkien standardien vastainen, eikä koko järjestelmän olisi koskaan pitänyt tulla käyttöön." "On erikoista, että useimmissa elektronisissa vaalijärjestelmissä on toiminto, jolla vaalien lopputuloksen voi vaihtaa." "En kuulemma käsitä, että vaalivilppi on yhtä amerikkal...

Maksaisitko YLEn ohjelmatarjonnasta?

Tyhmä kysymys, sillä mehän maksamme jo. Ainakin minä olen kiltisti maksanut TV-lupani. MBnetin blogi net.nyt kirjoittaa TV-maksun olevan tiensä päässä . Kysymys tosiaan on YLE n rahoituksesta ja arvokkaasta vaihtoehtoisesta sisällöstä, jota YLE tarjoilee. Mutta kuten blogi toteaa - tapa jolla lupamaksua peritään ja kyttäillään ei oikein sovi nykypäivään. Ehdotettu vaihtoehto, YLEn toiminnan rahoittaminen suoraan verovaroista, kuulostaa paljon järkevämmältä kuin nykyiset perustelut TV-maksun tarpeellisuudesta. Yleisradion toiminta voitaisiin rinnastaa muihin julkisiin palveluihin, eikä maksutapa vaatisi teknisiä uudistuksia. Valtiovallan vaikutusvaltaa ohjelmasisältöön tulee valvoa, mutta tilanne tuskin poikkeaa kovasti nykyisestä. Toisaalta, olisin valmis myös ohjelmakohtaisiin maksuihin, mikäli YLEn ohjelmisto olisi tarjolla laadukkaana tilausvideopalveluna esim. netin kautta. Ilmainen Areena on ihan OK, mutta maksullisen ohjelmatarjonnan pitäisi kuitenkin siirtyä helposti näkymään...

Asian vierestä #2 - No End in Sight

Bongasin YLE n sivuilta uutisen No End in Sight dokumentin esittämisestä YouTubessa. Reuters in uutisen mukaan kyseessä on ensimmäinen laajalevikkisen elokuvan julkaisu YouTube ssa. Dokumentin aiheena on Bushin hallinnon älytön säätäminen Irakin suhteen. Julkaisun kytkökset USA:n presidentinvaaleihin lienevät aika ilmeisiä. Esimakua dokumentista alla olevassa trailerissa: